Tähtiseura
Tähtiseurat – seurojen laatuohjelma!
Saimme lasten ja nuorten liikunnan Sinettiseura tunnuksen 8.5.2012. Seuramme audintointi oli onnstunut ja sinettimme sai jatkoa keväällä 2015! Sinettiseuralle liikkuva lapsi on tärkein!
Sinetti-ohjelma uudistui vuonna 2018 ja uudeksi laatuohjelmaksi tuli Tähtiseura -ohjelma. Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa.
Tähtimerkin saaneet seurat muodostavat Tähtikuvion, joka loistaa kirkkaampana kuin tähdet yksinään. Tähtikuviossa jokainen voi urheilla ja liikkua omalla tasollaan ja kohti omia tavoitteitaan yhä suuremman taustatuen avulla. Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille.
Tähtimerkki on osoitus modernista, ketterästä ja inhimillisestä toimintatavasta, joka sopii kaikille liikkujille. Se vastaa erilaisten liikkujien tarpeisiin, mutta myös kehittyy heidän mukanaan. Entistä laajempi tuki mahdollistaa paitsi liikunnan säilymisen osana ihmisen eri elämänvaiheita, myös alustan kehittyä huippu-urheilijaksi.
Tähtimerkki
Tähtimerkki on Olympiakomitean ja lajiliiton myöntämä tunnus urheiluseuralle, joka täyttää määritetyt laatutekijät kohderyhmänsä osalta. Osa-alueita on kolme: lapset ja nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat. Vihreä Tähtimerkki luovutetaan lasten ja nuorten, punainen aikuisten ja sininen huippu-urheilun Tähtiseuralle. Kaikkien kolmen osa-alueen laatuseura saa tunnustuksena täyden kolmivärisen Tähtimerkin. Someron Sykkeellä on tähtimerkki lasten ja nuorten sekä aikuisten osa-alueilta.
Tähtiseuran laatutekijät
Tähtiseuran tulee täyttää määritetyt laatutekijät. Laatutekijät koostuvat osa-aluekohtaisista (lapset ja nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat) ja kaikille yhteisistä laatutekijöistä.
KAIKILLE YHTEISET LAATUTEKIJÄT
1.Johtaminen ja hallinto (johtaminen, hallinto, viestintä ja markkinointi)
2.Urheilutoiminta (urheilijan ja liikkujan polku, valmennuksen linjaus)
3.Seuran ihmiset (voimavarat ja yhteisöllisyys)
4.Aineelliset resurssit (talous ja olosuhteet)
OSA-ALUEKOHTAISET LAATUTEKIJÄT löytyvät täältä.